Harjoituksia kuulon harjoittamiseen

Kuulon harjoittaminen

Uuden aloittaminen ei ole koskaan helppoa. Sopeutumisjakson aikana kuulemiesi uusien äänien paljous voi tuntua väsyttävältä. Totuttele kuulokojeeseen rauhassa. Positiivinen asenne ja päättäväisyys kuulla ja ymmärtää paremmin ovat ratkaisevan tärkeitä onnistumisen kannalta. Vaiheittain kohti parempaa kuuloa Älä käytä kuulokojetta heti konsertissa. Ole kärsivällinen. Anna kuulosi kerätä tarvittavaa kokemusta etenkin vaikeista kuuntelutilanteista. Harjoittele päivittäin Tunnet sen. Nautit elämästä päivä päivältä enemmän. Käytä kuulokojetta aluksi edes muutama tunti päivässä. Pidennä käyttöaikaa vähitellen päivittäin. Tutustu alla oleviin harjoituksiin ja tee ne oikeassa järjestyksessä.

Harjoitus 1: kuuntele

Aloita ensimmäisenä päivänä lukemalla jotakin ääneen itsellesi. Oma äänesi voi aluksi kuulostaa oudolta. Tämä vaikutelma kuitenkin häviää jonkun ajan päästä. Kuuntele askeltesi ja hengityksesi ääntä. Tee tarkoituksella hiljaisia ääniä, rapisuta paperia, paina valokatkaisinta, kilisytä avaimia jne. Kirjoita muistiin kaikki äänet, jotka kuulet. Kuvaile ääniä adjektiiveilla (esimerkiksi selkeä, epäselvä, kilisevä) ja arvioi niitä (esimerkiksi miellyttävä, outo, hassu, tuttu).

Harjoitus 2: seuraa ja käy keskustelua

Tee tämä harjoitus seuraavana päivänä, mutta vain, jos olet tyytyväinen ensimmäiseen harjoitukseen. Jos näin ei ole, toista harjoitus 1.

Soita aikatiedotukseen. Jos kuulit kaiken hyvin, soita lyhyt puhelu tuttavalle. Keskustele seuraavaksi ystävän tai perheenjäsenen kanssa hiljaisessa ja rauhallisessa ympäristössä. Älä puhu liian pitkään, päätä itse ajasta ja tahdista. Katso lopuksi televisiota tai kuuntele radiota hiljaisessa ympäristössä.

Harjoitus 3: opi sietämään kovia ääniä

Huomioi, että tämä harjoitus suositellaan tehtäväksi vasta sen jälkeen, kun olet suorittanut kaksi ensimmäistä harjoitusta onnistuneesti. Älä pyri suorittamaan harjoituksia liian nopeasti. Toista kaksi ensimmäistä harjoitusta, kunnes tunnet itsesi varmaksi.

Käy keskustelu meluisassa ympäristössä. Voit laittaa television päälle taustameluksi tai mennä kohtalaisen vilkkaaseen kahvilaan. Ensimmäinen sääntö tällaiseen vaikeaan kuuntelutilanteeseen on: ole kärsivällinen. Onnistut kyllä, mutta se voi viedä muutaman päivän tai mahdollisesti muutaman viikon. Jatka vain harjoittelua.

Oletko suorittanut jo tämänkin harjoituksen? Lisää haastetta ja käy keskustelu usean keskustelukumppanin kanssa meluisassa ympäristössä.

Harjoitus 4: opettele kohdentamaan kuulosi

Nyt kuulet paremmin kuulokojeellasi ja pystyt kommunikoimaan hyvin monissa vaikeissa tilanteissa. Seuraava vaihe on pysyä keskittyneenä ja tarkkaavaisena kuuntelijana. Meluisissa kuuntelutilanteissa myös niiden ihmisten, joilla ei ole kuulonalenemaa, on ponnisteltava, jotta he kuulisivat kaiken tarpeellisen ja pystyisivät jättämään muun puheen huomiotta.

Harjoittele keskittymällä niihin ääniin, jotka haluat kuulla, ja yritä jättää ei-toivotut tai häiritsevät äänet huomiotta. Yritä tunnistaa tuntemattomat äänet meluisassa ympäristössä ja pyri tietoisesti jättämään vähemmän tärkeät äänet huomiotta. Pian pystyt siirtämään huomiosi yhdestä äänestä toiseen.