Elämässä on niin paljon nähtävää ja kuultavaa

Kuulokojeteknologian viimeisimmät edistysaskeleet voivat tarjota sinulle juuri sen, mitä tarvitset nauttiaksesi elämästä täysillä

Kuulokojeet kokeneille kojekäyttäjille

Mitä kokeneiden kojekäyttäjien tulisi tietää

Yleisesittely


Kokeneet kojekäyttäjät ovat reilusti edellä muita. He ovat jo sitoutuneet terveydentilansa parantamiseen, käyneet kuuloalan ammattilaisen vastaanotolla sekä testanneet käyttämiään laitteita ja tottuneet niihin. 

Heillä on jo kokemusta runsaasta äänimaailmasta, joka ehti jo kerran kadota heidän elämästään, puhumattakaan parantuneista ihmissuhteista.
Mutta heidänkin on syytä pitää silmällä muutamaa asiaa.

Näihin kuuluvat muun muassa seuraavat:

  • kuuloteknologian kehitys
  • kuulokojeen vaihtamistarpeen seuranta
  • uuteen teknologiaan siirtymisen edut
 
 

Kuulokojeiden tulevaisuus

Kohti kehitystä ja uusia innovaatioita


Miltä kuulokojeiden tulevaisuus näyttää? Yksinkertaisesti sanottuna: jatkuvasti muuttuvalta.

Vuosi vuodelta kuulokojeiden tiedonkäsittelykapasiteetti kasvaa ja käsiteltävät tiedot — ja niiden lähteet — muuttuvat monipuolisemmiksi. Tämä on myös ääniteknologia-alan yleinen trendi.

Lisäksi kuulokojeet kehittyvät koko ajan pienemmiksi, huomaamattomammiksi ja kestävämmiksi. Niissä on myös uusia mahtavia ominaisuuksia, kuten ladattavat akut, sisällön suoratoisto, puheen tehostus, liikkeentunnistus, ympäristön tunnistus, hälyn vaimennus ja räätälöitävät asetukset sekä uusia käyttöjärjestelmiä ja entistä isommalla muistilla varustettuja siruja, jotka kaikki auttavat tuottamaan kattavamman kuuntelukokemuksen ja lisäämään käyttäjän hyvinvointia.

 
Kuulokojeet kokeneille käyttäjille
 

Miksi kehitys on tarpeen?


Phonak haluaa jatkossakin tukea huonokuuloisia ihmisiä, ja olemme sitoutuneet etsimään ja kehittämään uusia ratkaisuja, joiden avulla asiakkaamme voisivat jälleen nauttia äänen kauneudesta ja voida hyvin niin sosiaalisesti kuin henkisesti.

Vaikka kuulonalenemaan ei edelleenkään ole parannuskeinoa, Phonakilla on silti käytössään runsaasti tutkimustietoa aiemmista innovaatioista sekä vuosikymmenten vankka kokemus alalta.

Phonak on kehittänyt, tuottanut ja toimittanut ihmisten elämää muuttavia kuulemisen ratkaisuja jo yli 70 vuoden ajan, ja lukuisat käyttäjämme sekä yhteistyökumppanimme terveydenhuollon ammattilaisten parissa kertovat meille, mitä he toivoisivat ja tarvitsisivat tuotteiltamme tulevaisuudessa.

Tekniikan kehittyessä Phonak on edelleen etulinjassa kehittämässä käytännöllisiä innovaatioita, jotka helpottavat ja rikastuttavat käyttäjiensä jokapäiväistä elämää.

Ja pyrimme edelleen kohti täydellisyyttä.
 

Kuulokojeen vaihtotarpeen merkit

Elämäntilanteen muutokset ja käytön jäljet


Kun harkitset kuulokojeen vaihtoa uuteen, tärkeintä on pitää mielessä, että sinun ei tarvitse tehdä päätöstä yksin. Tukenasi on koulutettuja ja päteviä ammattilaisia, jotka auttavat sinua löytämään parhaiten tarpeisiisi ja elämäntilanteeseesi sopivan ratkaisun.

Mutta vain sinä itse voit päättää pyytää heidän apuaan.

Kuulokojetta vaihdettaessa on huomioitava ainakin seuraavat seikat:

  • yleinen terveydentilasi
  • kuulokojeen käyttötapa
  • nykyisen kuulokojemallin ikä
  • mahdolliset elämäntilanteen muutokset
  • Merkkejä kuulemisen vaikeuksista
 
 

Tärkeimmät merkit ovat tuttuja. Ne ovat samoja asioita, joihin ehkä aloit kiinnittää huomiota ennen ensimmäisen kuulokojeesi saamista.

Et ehkä kuule yhtä hyvin kuin ennen. Sinulta jää osia keskustelusta kuulematta ja joudut kiusallisen usein pyytämään ihmisiä toistamaan juuri sanomansa asian. Olet ehkä saattanut huomata käyttäväsi aiempaa suurempaa äänenvoimakkuutta, kun katsot televisiota tai kuuntelet radiota. Olet ehkä myös alkanut vähentää ihmisten kanssa seurustelua. Saatat vältellä tiettyjä sosiaalisia tilanteita (erityisesti hälyisiä ympäristöjä, joissa on paljon ihmisiä) ja tuntea itsesi tavallista syrjäänvetäytyvämmäksi.

Toinen harkittava tekijä on kuulokojeen ikä. Kulumisen määrästä riippuen kuulokojeet saattavat kestää käytössä jopa kuusi vuotta tai kauemminkin.

Tietyt kojetyypit saattavat hyväkuntoisina pidempäänkin, mutta kojeen toimivuuteen on silti syytä kiinnittää huomiota.

Muista, että kuulokojeet ovat kovassa käytössä olevia laitteita. Niitä pidetään usein kokopäiväisesti joka ikinen päivä. Ne ovat käynnissä jatkuvasti, ja niissä on paljon osia. Ja jos oma kuulokojeesi on kovassa käytössä, sinun on ehkä syytä alkaa kiinnittää huomiota sen toimintakykyyn muutaman vuoden jälkeen.

Myös muu terveydentilasi saattaa vaikuttaa kuulokojetarpeisiisi. Hyvä esimerkki tästä on niveltulehdus. Monien niveltulehduspotilaiden on vaikea vaihtaa kuulokojeiden pieniä paristoja. Silloin on syytä harkita ladattavaa kuulokojetta, joka on helppo laittaa verkkovirralla toimivaan laturiin.

Myös elämäntilanteen muutokset vaikuttavat valintaasi. Jos harrastat liikuntaa ja kuuntelet samalla mielelläsi podcasteja tai musiikkia, sinun kannattaa ehkä harkita vaihtoa Bluetooth®-yhteensopivaan kuulokojeeseen. Tällaisten laitemallien parempi liitettävyys voi helpottaa digilaitteiden käyttöä.

Uudemmat kuulokojemallit ovat teknisesti kehittyneempiä kuin aiemmat, minkä vuoksi ne yleisesti ottaen toimivat paremmin ja tehokkaammin.

Toisaalta ne ovat silti lääkinnällisiä laitteita, ja kuuloalan ammattilaiset voivat parhaiten auttaa sinua perehtymään tarjolla olevaan valikoimaan ja löytämään itsellesi sopivimman tuotteen.

Ja uuden kuulokojeen tarpeesta kertoo kuitenkin loppujen lopuksi parhaiten kuulontutkimus.

Voit tehdä Phonakin maksuttoman kuulotestin verkossa täällä, mutta se ei korvaa audionomin tekemää virallista kuulontutkimusta.
 

Kuulokojeen päivittämisen edut

Kehittynyttä tekniikkaa ja enemmän vapautta


Kuulokojeet edustavat nopeasti kehittyvää teknologiaa, ja mikäli olet käyttänyt samaa kuulokojetta kauemmin kuin muutaman vuoden, olet jo saattanut jäädä paitsi monista uusista edistysaskelista.

Uuteen laitteeseen vaihtamisen etuja ovat:

  • Kehittyneempi kuulokojetekniikka
  • Parempi liitettävyys
  • Automaattiset säädöt
  • Parempi puheen ymmärtäminen
  • Tarkempi tieto omasta kuulosta
  • Parempi kuulemiskyky

Phonak on sitoutunut jatkuvaan tutkimustyöhön, jonka tavoitteena on teknologian jatkuva kehittäminen.

 
 

Yksi hyvä esimerkki uusista edistysaskelista on mahdollisuus suoratoistaa ääntä Phonak-kuulokojeesta toiseen.

Phonak-kuulokojeita käyttäessäsi pystyt myös siirtymään vaivattomasti käyttötilanteesta toiseen. Kuulokojeesi tarkkailevat ympäristön ääniä ja säätävät asetukset automaattisesti äänimaailmaan sopiviksi. Tämän ansiosta voit liikkua huolettomasti kotoa työpaikalle tai illanviettoihin.
Myös liitettävyysmahdollisuudet kehittyvät nopeasti. Tämä saattaa kuulostaa vaikeasti omaksuttavalta. Mutta ei huolta, monet tekniikat ovat nimittäin nyt helppokäyttöisempiä kuin koskaan.

Esimerkiksi Bluetooth®-tekniikka***** yleistyy jatkuvasti. Se mahdollistaa kuulokojeen liittämisen moniin erilaisiin lisävarusteisiin, laitteisiin ja äänilähteisiin. Eikä Bluetooth-yhteensopiviin kuulokojeisiin siirtyminen välttämättä edellytä puhelimen tai muiden laitteiden vaihtamista. Itse asiassa Bluetooth-tekniikan tuoreiden uudistusten ansiosta sen avulla voi käyttää nyt myös monia vanhempia laitteita. Esimerkiksi Bluetooth-yhteensopivat kuulokojeet voi nyt yhdistää useisiin simpukkapuhelinmalleihin.

Lisätietoja on tällä sivulla: Tarkista puhelimesi yhteensopivuus


Roger-mikrofonit

Roger-mikrofonit

Puheen ymmärtäminen voi olla erityisen haastavaa tilanteissa, joissa voimakas häly ja pitkä etäisyys puhujaan haittaavat kuulemista. Näissä tilanteissa Roger™-teknologia osoittaa ylivertaisuutensa. Nämä mikrofonit poimivat puhujan äänen ja lähettävät sen langattomasti kuulokojeeseesi vähentäen samalla taustahälyä.

Lisätietoja

Löydä paikallinen Phonak-ratkaisuja tarjoava kuuloalan ammattilainen

Haluatko jotain uutta?

Kokeile uusia kuulokojeitamme ja koe ero

Varaa aika

Kuulon testaus verkossa

Kuulon testaus verkossa

Tekemällä Phonakin kuulotestin saat nopeaa ja hyödyllistä palautetta kuulostasi.

Kuulon testaus verkossa

*enintään 50 cm:n syvyyteen 
**Vain Virto P-312
***verrattuna Phonak Audéo Marvel -kojeeseen
****vertailtaessa CROS-järjestelmän käyttöä ilman kuulokojetta oloon
*****Bluetooth®-sana ja -logot ovat Bluetooth SIG, Inc:n rekisteröityjä tavaramerkkejä, ja Sonova AG käyttää näitä merkkejä lisenssillä.

1 Appleton, J. (2020) AutoSense OS 4.0 - significantly less listening effort and preferred for speech intelligibility. Phonak Field Study News retrieved from www.phonakpro.com/evidence, accessed February, 2022. ​
Latzel, M & Hobi, S (2022) ActiveVent™ Receiver provides benefit of open and closed acoustics for better speech understanding in noise and naturalness of own voice perception. Phonak Field Study News retrieved from www.phonakpro.com/evidence, accessed May 2022
Thibodeau L. M. (2020) Benefits in Speech Recognition in Noise with Remote Wireless Microphones in Group Settings. Journal of the American Academy of Audiology, 31(6), 404–411.
2 Stewart, E. & Woodward, J. (2021). Out of the (Head) Shadow: A Systematic Review of CROS/BiCROS Literature. Käsikirjoitus valmisteltavana.